Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Hallituksen kokoustiedote 18.8.2015

Tuusniemen Teollisuus oy:n uusi toimitusjohtaja Tuija Valta esittäytyi hallituksen kokouksessa ja kertoi ensivaikutelmiaan Tuusniemestä sekä esitteli kehittämisideoita. Konkreettinen yhteistyö kylien kanssa voisi käynnistyä järjestyksenvalvojakoulutuksen ja siihen linkittyvä uuden kesätapahtuman suunnittelun yhteydessä. Kokouksessa päätetyt keskeisimmät asiat: 1. Järjestyksenvalvojakoulutus järjestetään loka-marraskuussa. KS. erillinen ennakkotiedote. Ohjelmaesite julkaistaan syyskuun alussa. Hinta pyritään saamaan mahdollisimman kohtuulliseksi. Tuusniemen kylät ry on saanut 1000€:n avustuksen kehittämissäätiöltä. Se käytetään täysimääräisesti osallistujien taloudellisen taakan keventämiseen. Toiveissa on myös saada tulea Tuusniemen Teollisuus Oy:ltä. Hinta riippuu oleellisesti osallistujien määrästä. Tuusniemen kylät ry toivoo runsasta osanottoa. 2. Kesätapahtuman v. 2016 hankesuunnitteluryhmään nimettiin pj, vpj ja sihteeri. 3. Koulutusmatka järjestetään la 24.10 klo 9-15.