Siirry pääsisältöön

Hallituksen kokoustiedote 18.8.2015

Tuusniemen Teollisuus oy:n uusi toimitusjohtaja Tuija Valta esittäytyi hallituksen kokouksessa ja kertoi ensivaikutelmiaan Tuusniemestä sekä esitteli kehittämisideoita.
Konkreettinen yhteistyö kylien kanssa voisi käynnistyä järjestyksenvalvojakoulutuksen ja siihen linkittyvä uuden kesätapahtuman suunnittelun yhteydessä.

Kokouksessa päätetyt keskeisimmät asiat:

1. Järjestyksenvalvojakoulutus järjestetään loka-marraskuussa. KS. erillinen ennakkotiedote.
Ohjelmaesite julkaistaan syyskuun alussa. Hinta pyritään saamaan mahdollisimman kohtuulliseksi. Tuusniemen kylät ry on saanut 1000€:n avustuksen kehittämissäätiöltä. Se käytetään täysimääräisesti osallistujien taloudellisen taakan keventämiseen. Toiveissa on myös saada tulea Tuusniemen Teollisuus Oy:ltä. Hinta riippuu oleellisesti osallistujien määrästä. Tuusniemen kylät ry toivoo runsasta osanottoa.

2. Kesätapahtuman v. 2016 hankesuunnitteluryhmään nimettiin pj, vpj ja sihteeri.

3. Koulutusmatka järjestetään la 24.10 klo 9-15. Nilsiään ja Maaningalle. Retkellä tutustutaan kylien ja kylien yhteenliittymien toimintaan naapurialueilla. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Hannu Hyvärinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalakukko ry:n huomionosoitus Tuusniemen Kylät ry:lle

 Duus- yhteisöelokuva palkittiin 17.11.2021 pidetyssä hallituksen kokouksessa. Huomionosoituksen luovuttajat vasemmalta: Jaana Paananen (tj/Kalakukko ry) ja Jorma Holopainen (pj/Kalakukko ry).  Huomionosoituksen vastaanottajat: Pj. Hannu Hyvärinen, vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläinen, Birgitta Kinnunen (sihteeri v2020) ja rahastonhoitaja Marja-Leena Koistinen. Pöydän ääressä sihteeri Pirjo Parviainen.  

10- vuotis risteily 1.9.2023

 Risteilylle osallistui 30 kyläläistä ympäri Tuusniemeä kaikilta kyliltä. Kunnan puolelta reissulle osallistuivat kunnanjohtaja Timo Kiviluoma ja vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläinen Risteilylle osallistujat turvallisesti satamassa Osallistujia 1.9. risteilyllä Soittajat ja laulajat 1.9 risteilyllä Osallistujia 1.9. risteilyllä

Vuosikokoustiedote

Vuosikokous pidettiin ke 8.3.2023 kunnan virastotalolla. Kiitos mukanaolosta. Puheenjohtajaksi valittiin Matti Rahunen. Viime vuodet puheenjohtajuutta hoitanut Hannu Hyvärinen siirtyi rivijäseneksi hallitukseen Juurikkamäen edustajana. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös. Toimintasuunnitelma ja budjetti v. 2023 hyväksyttiin myös.