Siirry pääsisältöön

Hallituksen kokoustiedote 7.2.2016

Kokouksen aluksi kuoroasiantuntija Tapio Nurmi kertoi tarkennettua informaatiota maaliskuussa järjestettävästä kuorokonsertista ja kutumestari Jukka Kervinen alusti 1-2.7.2016 järjestettävistä Kutujuhlista.

Keskeisimmät kokouksessa käsitellyt asiat:

1. Hallitus hyväksyi omasta puolestaan v. 2015 tilinpäätöksen ja allekirjoitti sen. Samoin viimeisteltiin toimintakertomus menneeltä vuodelta ja valmisteltiin v. 2016 toimintasuunnitelma sekä talousarvio esitettäväksi vuosikokoukselle.
2. Hallitus päätti järjestää kuorokonsertin 20.3.2016 klo 14.30 Turulan koulukeskuksessa. Kuopion Mieslaulajat kajauttavat ilmoille keväisiä hyväntuulen säveliä rakkaudesta, ystävyydestä, romantiikasta, serenadeja naisille ja barbershop musiikkia. Pääsymaksuksi sovittiin 5€. Kahvit sisältyvät hintaan.
3. Tuusniemen kunnan maaseutuohjelman toteutusta ohjaava MAKE- työryhmä on käynnistänyt toimintansa. Puheenjohtajana ryhmässä toimii Matti Rahunen. MAKE- ryhmä on kunnanhallituksen alainen epäpoliittinen elin, joka koostuu nuorten edustajasta, kunnan virkamiehestä (sihteeri), yrittäjien, Tuusnienmen Teollisuus Oy:n, kylien ja MTK:n edustajista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10- vuotis risteily 1.9.2023

 Risteilylle osallistui 30 kyläläistä ympäri Tuusniemeä kaikilta kyliltä. Kunnan puolelta reissulle osallistuivat kunnanjohtaja Timo Kiviluoma ja vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläinen Risteilylle osallistujat turvallisesti satamassa Osallistujia 1.9. risteilyllä Soittajat ja laulajat 1.9 risteilyllä Osallistujia 1.9. risteilyllä

Kalakukko ry:n huomionosoitus Tuusniemen Kylät ry:lle

 Duus- yhteisöelokuva palkittiin 17.11.2021 pidetyssä hallituksen kokouksessa. Huomionosoituksen luovuttajat vasemmalta: Jaana Paananen (tj/Kalakukko ry) ja Jorma Holopainen (pj/Kalakukko ry).  Huomionosoituksen vastaanottajat: Pj. Hannu Hyvärinen, vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläinen, Birgitta Kinnunen (sihteeri v2020) ja rahastonhoitaja Marja-Leena Koistinen. Pöydän ääressä sihteeri Pirjo Parviainen.  

Tulevaisuusillan jatko 12.12.2023 klo 17.00

Tuusniemen kylien tulevaisuussuunnittelua jatketaan tiistaina 12.12. klo 17.00 valtuustosalissa. Tervetuloa mukaan! Ohessa kaksi kuvaa ke 8.11.2023 järjestetystä ensimmäisestä tilaisuudesta. Kuvat: Marianne Koivunen. Illan vetäjänä oli kyläkoordinaattori Sari Vainikainen.